Kyläradio

TIEDOTE 11.7.

Kyläradio on soinut kymmenen vuotta.

Ensimmäinen Kyläradio lähetettiin Liperin Ristin koululta elokuussa 2004. Maaseudun Sivistysliiton Joensuun kulttuuriyhdistyksen ja Joensuun seudun paikallisradio Radio Rexin yhteisen hankkeen tarkoituksena on ollut saada kylien ääntä radiotaajuuksille ja tuoda kylätoimintaan uusi muoto, oman radio-ohjelman tekeminen.

Takana tuhat tuntia kylien ääntä

Kyläradio on  yhteistötoimintaa, jolle ei suoraan löydy vertaistaan lähialueilta. Radio on oivallinen yhteisöllisen innostamisen, yhteenkuuluvuuden lisäämisen ja tiedottamisen kanava. Kyläradio-koulutuksiin on osallistunut noin sata ihmistä. Ohjelmia on tehty kymmeniltä kyliltä ja viime vuosina mukana on ollut vuosittain 5-6 kylää ja parikymmentä tekijää. Kaikkiaan ohjelmatunteja on kertynyt noin tuhat. Tällä hetkellä kyläradion lähetyksiä tehdään muun muassa Ruvaslahdella Polvijärvellä, Liperissä, Ahvenisella Joensuussa sekä Pyytivaaralla Kontiolahdella.

Koulutuksen kautta ohjelmien tekoon

Kylien väki aktivoitiin ensin esittelyilloissa mukaan Kyläradiotoimintaan. Sen jälkeen asiasta innostuneimmat koulutettiin tekemään itsenäisesti kylän omia ohjelmia. Alusta alkaen ideana oli myös aktivoida kyliä tietoverkon käyttöön, sillä ohjelmat siirretään verkon yli radion palvelimelle. Toiminnan käynnistymiseen saatiin Joensuun seudun leader-tukea.

Vuoden Kyläradio-teko Liperiin

11.7. Juhlitaan kymmenvuotiasta Kyläradiota. Samalla julkistetaan vuoden Kyläradio teko -tunnustuksen saaja.  Tämän vuoden tunnustuksen saa Sirpa Naumanen Liperistä.  Naumanen on luotsannut ohjelmatoimintaa koko Liperin alueella, positiivisella, taidokkaalla ja ihmisläheisellä otteella. Juhlallisuudet suoritetaan Iskelmä Rexin tiloissa sekä Ilovaari-rock tapahtuman humussa.

Kyläradio FAQ

- Kyläradioon pääsevät mukaan myös uudet kylät.

Koulutuksia järjestetään tarpeen mukaan radio-ohjelman teosta kiinnostuneille. Vuonna 2013 koulutuksia oli ainakin Liperissä, Valtimolla ja Kiteellä. Mukaan toimintaan pääsevät niin yksittäiset ihmiset kuin pienet kyläryhmätkin

- Kuuluisin Kyläradio-vieras on ollut toimittajalegenda Erkki Toivanen.

Lontoon ja Pariisin kirjeenvaihtajana pitkään toiminut Toivanen esitelmöi vuonna 2005 Kyläradion tekijöille Alavin kylätalolla radion ilmaisuvoimasta.

- Kun kyläradio kansainvälistyi

Kyläradio herätti pian myös kansainvälistä mielenkiintoa. Vuonna 2007 Joensuun seudun Kyläradio laajentui lopulta kansainväliseksi. 30 hengen ryhmä Kyläradion tekijöitä Joensuun seudulta ja Koillis-Savosta vierailivat Portugalissa tehden yhdessä ohjelmia portugalilaisten kyläläisten kanssa. Seuraavana vuonna kansainvälisen kyläradioleirin vieraat saapuivat Polvijärvelle. Runsaat 20 portugalilaista radiotoimittajaa ja ohjelma-avustajaa osallistui leirille, joka tuotti ohjelmia kahteen portugalilaiseen ja kahteen itäsuomalaiseen paikallisradioon. Juttuja ja radio-ohjelmia tehtiin Joensuun seudulla Honkavaaralta, Enosta, Kontiolahdelta ja Polvijärveltä.

Lisätietoja: Kaisa Kervinen, kaisa.kervinen@msl.fi, 045 322 8098

Seppo Mustonen, seppo.mustonen@radiorex.fi, 050 5500 928

Lähetysajat

Kyläradio tulee ulos lauantaisin klo 18.00 ja uusintana sunnuntaisin aamuyhdeksän uutisten jälkeen. Ohjelman kesto on vajaa. Käytännössä kylä tekee 3-4 osaisen jutun, jossa yksi osa on n. 8 minuuttia. Musiikin, mainokset yms lisää radio.

Käytännössä yksinkertaista


Ohjelma lähetetään nettisivujen kautta ftp:nä radioon ja sähköpostilla toimitetaan ajolista, josta löytyvät tiedostojen nimet/kestot. Radion toimittajat siirtävät ohjelman lähetyslistalle, joten tekijöille se on melko yksinkertaista. 

Ohjelma toimitetaan mp3-formaatissa, editointiin radion Seppo Mustonen suosittelee ilmaista Audacity-ohjelmaa mp3-exportauksen lisäosalla. Ohjelmien tallennukseen on helpoin väline ääninauhuri, esim. Olympus Ls-5.

Kyläradion toiminnan kannalta olennaista on, että kylän tiimissä on ainakin yksi, jolle perustekniikka on tuttua. Käytännössä useassa tapauksessa onkin valittu yksi, jonka tehtävänä on ohjelman editointi.

Ota rohkeasti yhteyttä!

timo.reko@msl.fi
petra.ikonen@msl.fi

Maaseudun Sivistysliitto
Itä-Suomen aluetoimisto
Kauppakatu 23b A 8 
80100 Joensuu
Puhelin: 013 221 557
Faksi: 013 221 506
sähköposti: etunimi.sukunimi@msl.fi


KYLÄRADIOTIIMIEN YHTEYSTIETOJA:

Ahveninen
Eeva Ikonen
eevaleena.ikonen(a)gmail.com
050-3522955

Hely Kinnunen-Ikonen
hely.karttunen(a)opaasi.fi  

Polvijärvi
Pirjo & Pentti Mäkkeli
pentti.makkeli(a)luukku.com
050-4133878

Jaana Jylhä-Ollila
jaana.jo(a)suomi24.fi
040-819 7107
 
Pyytivaara
Kauko Riikonen
kauko.juhani(a)gmail.com
0400-48758

Vieno Janhonen
vienonkaari(a)gmail.com
050 5972785

Liperi
Sirpa Naumanen
naumanen.sirpa(a)gmail.com
040 773 1295

Iskelmä Rex
Seppo Mustonen
seppo.mustonen(a)radiorex.fi
050 5500 928
 

Kyläradio Iskelmä Rexissä 
lauantaisin klo 18.00 
toinen esitys sunnuntaina klo 9.00

LÄHETYKSET 

Tähän liittyvät kyläradiovaraukset tehdään

Petra Ikoselle, petra.ikonen@msl.fi tai 013-221557


 

Heinäkuu

6.7. Ahveninen
13.7. Polvijärvi
20.7.
27.7. Liperi

Elokuu

3.8. Ahveninen
10.8. Polvijärvi
17.8.
24.8. Pyytivaara
31.8. Liperi

Syyskuu

7.9. Polvijärvi
14.9. Ahveninen
21.9.
28.9. Liperi

Lokakuu

5.10. Polvijärvi
12.10. Ahveninen
19.10.
26.10. Liperi

Marraskuu

2.11.
9.11. Polvijärvi
16.11. Ahveninen
23.11. Pyytivaara
30.11. Liperi

Joulukuu

7.12.
14.12. Polvijärvi
21.12
28.12. Liperi

KYLÄRADIO yhteydenotto

Viestiä kyläradioon / Olen kiinnostunut tulemaan mukaan
 


 

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.